10.9.2018

Mitä ensikertalainen odottaa OfficeAbroadilta?

Yksi uusimmista työntekijöistämme, puoli vuotta Geniemillä työskennellyt Aino odottaa jo innolla matkaa lämpimään Portugaliin Suomen pimeän ja märän syksyn keskeltä.

Ensimmäistä kertaa OfficeAbroadille suuntaavaa käytännön järjestelyt mietityttävät vielä. Aino on kuitenkin lähdössä matkaan luottavaisin mielin. “Ehkä se mietityttää, kun ei ole ollut aiemmin, että miten päivät kuluvat. Mutta matkaan kyllä panostetaan etukäteen ja kaikki valmistelevat reissua yhdessä.”

Uudelle työntekijälle OfficeAbroad antaa tietynlaisen kuvan yrityksestä. “Kyllä se kertoo, että halutaan panostaa kehitystyöhön ja hyvän ilmapiirin ylläpitämiseen. Mitä asioita pidetään tärkeinä ja että noihin asioihin halutaan panostaa. OfficeAbroad on myös perinne ja on kivaa, että on perinteitä jotka rytmittävät vuotta. Niitä voi aina myöhemmin muistella.”

Koodia syntyy uima-altaalla

Työkaverit tutuiksi

Auringon ja lämmön lisäksi matkassa houkutti mahdollisuus tutustua lähemmin työkavereihin. “Kun ollaan viikko yhdessä töissä ja vapaa-ajalla tulee tutustuttua toisiin erilailla. Se on erilaista verrattuna arkeen, jossa ollaan töissä kahdeksan tuntia ja sitten lähdetään omiin juttuihin. Voisin kuvitella, ettei kukaan jaksa siellä niin sanotusti kiristellä pipoa. Vaikka tehdään töitä fiksusti, luulen että ympäristö auttaa lisäksi siihen, ettei stressaantunut olo tule niin helposti”, Aino pohtii.

”Kun ollaan viikko yhdessä töissä ja vapaa-ajalla tulee tutustuttua toisiin erilailla. Se on erilaista verrattuna arkeen, jossa ollaan töissä kahdeksan tuntia ja sitten lähdetään omiin juttuihin.”

Ei pelkkää työntekoa

OfficeAbroadilla on ollut aiemmin tapana tutustua erilaisiin lähiympäristön retkikohteisiin eikä tämäkään kerta tee poikkeusta. Aino aikookin ottaa kaiken reissusta irti. “Olisi kiva nähdä paikkoja nyt kun reissuun lähdetään ja toki myös rentoutua, kun matkalle osuu viikonloppu. OfficeAbroad on muutenkin spesiaali mahdollisuus ja vaikka määränpäässä tehdäänkin töitä, matka irrottaa arjesta ja luo vaihtelua.” Aino on suunnitellut myös toteuttavansa matkalla harrastustaan valokuvausta. “Olisi kiva kuvata muistoksi. Voisi ottaa jotain kuvia rennolla mielellä ilman mitään paineita.”

Miten Aino uskoo OfficeAbroad-kokemuksen vaikuttavan työhön syksyn mittaan? “Auringossa oleminen tuo aina uutta energiaa ja kun tuntee ihmisiä paremmin, syntyy yhteisöllisyyttä eri tavalla. On paljon porukkaa, mitä ei välttämättä ole vielä tavannut ollenkaan tai vain kerran, joten heihinkin tulee erilaista kontaktia. Siten jatkossakin pystyy viestimään heidän kanssaan eri tavalla, kun tietää ihmisestä mitä hän tietää ja millaisista jutuista häneltä kannattaa kysyä. Mitä paremmin tuntee ihmisiä, sitä enemmän tuntemista voi hyödyntää tässä jokapäiväisessä hommassa.”

Lisää OfficeAbroadista