Lisan uratarina Geniemillä

Geniemillä support- ja pienkehitystiimissä WP-devaajana työskentelevä Lisa on aina ollut kiinnostunut tietokoneista ja ohjelmoinnista, jonka vuoksi päätyminen IT-alalle oli hänelle hyvin luontevaa. Alkuun ohjelmointi oli vain harrastus, ja nyt Lisa on toiminut devaajana jo 12 vuotta. Tämän blogikirjoituksen kautta pääset tutustumaan Lisan työpäivään ja kuulemaan myös hieman hänen ajatuksiaan Geniemin työkulttuurista.

Lisan uratarina

Ennen Geniemille siirtymistään Lisa ehti toimia yrittäjänä kymmenisen vuotta. Muutettuaan Suomeen Skotlannista Aberdeenista vuonna 2002 hän sai harjoittelupaikan ohjelmistotalosta, jossa koki saaneensa hyvän maistiaisen siitä, millaista työskentely Suomessa on. Yrittäjänä Lisa nautti sen mukanaan tuomasta monipuolisesta ja itsenäisestä työstä. Kun Geniemin tarjoama työnkuva kirkastui oli selvää, että työpaikka Geniemillä sopisi hänelle.

Corona made me re-think about why working alone wasn’t all that great. When you had no customer meetings, couldn’t go to co-working spaces etc.. Also as an entrepreneur you are always working and with a young toddler it’s hard to juggle everything. My development as a coder had also stalled. I had the tools I needed to do the job and that was enough, but I wanted to challenge myself and take the risk of having to work and trust other people as well.

Lisa

Lisalle Geniemiä suositteli ystävä. Sattumoisin samoihin aikoihin hän näki rekrymainoksen myös Facebookissa. Vielä ennen hakua Lisa soitti tuntemalleen Geniemin työntekijälle ja tämän jälkeen päätös oli tehty. Lisa koki, että siirtyessään yrittäjyydestä palkkatöihin on Geniem paras valinta.

Pien- ja jatkokehitystehtävissä yhdistyy itsenäinen työskentely ja tiimityö

Lisa työskentelee nyt toista vuotta osana pien- ja jatkokehitystiimiä, johon kuuluu yhdeksän WordPress-devaajaa sekä kaksi asiakkuusvastaavaa. Lisa kuvailee tiimiä hauskaksi ja ammattimaiseksi joukoksi. Hän on ylpeä tiimin työn tuloksista: “Hommat hoituu ja se näkyy myös kuukausitilastoissa”, iloitsee Lisa. Tiimi on tehnyt jo pitkään töitä yhdessä ja hän kokee, että jokaiseen työkaveriin voi luottaa. Tiimin jäsenet tietävät, mitä kukin tekee vaikka työtä tehdäänkin hyvin itsenäisesti ja kullakin on omat projektinsa. Tiimissä on selkeä työnjako ja lisähommia saa aina jos tekeminen loppuu. “Koska todellisuudessa tekeminen ei koskaan lopu.”, kertoo Lisa.

Työpäivissä on selkeä rakenne ja monipuoliset tehtävät värittävät sopivasti arkea

Aamu alkaa Jiran järjestelyllä. Lisa järjestää tehtävät ticketit dashboardiin, mikä helpottaa oman työn hallintaa ja luo suunnitelmallisuutta päivään. Hänelle on tärkeää, että työt on priorisoitu tarkoin ja että tickettejä tehdään kiireellisyysjärjestyksessä. Lisa huolehtii myös tauoista: klo 10:30 hän pitää lyhyemmän tauon ja klo 12-13 on lounas. Työpäivä rytmittyy *tikettien purkamisen parissa. Välillä asiakkailta tulee kiireellisiä pyyntöjä, jotka eivät ole työlistalla. Tällöin luodaan uusi kehitystehtävä Jiraan, aikataulutetaan työ, kontaktoidaan asiakas ja ryhdytään hommiin. Lisa kuvailee työtään melko systemaattiseksi.

* Tiketti: Kaikki bugit ja kehitystehtävät pilkotaan pienempiin tehtäviin, joihin kirjataan niihin käytetty työaika ja joiden statuksesta pidetään kirjaa aina työlistalta valmiiksi asti mahdollisimman sujuvasti. Tämä auttaa pitämään työt organisoituina, ja tuntuu vähän peliltä, jossa koetetaan saada tehtäviä hoidettua ja suljettua.

Viikkoon mahtuu muutama tiimipalaveri ja joskus myös asiakaspalavereita. Tiimipalavereissa käydään läpi, mitä kukin tekee, sekä jaetaan onnistumisia ja ratkotaan haasteita. Asiakaspalavereissa on Lisan mukana usein myös projektipäällikkö. Usein agendalla on tulevat muutokset, esimerkiksi nyky ominaisuudet, jotka ovat stagella, ominaisuuksien räätälöinti, vaihtoehtojen läpikäyminen sekä mahdollisten toteutusten esittely. Lisa nauttii siitä, että saa osallistua asiakaspalavereihin, sillä hän kokee, että kun tieto tulee suoraan asiakkaalta, hänen on helpompi hahmotella mitä ja minkä takia jokin asia pitää tehdä, kuinka sivustoa voisi edelleen kehittää ja kuinka asiakkaan elämää voisi helpottaa.

Nykyisin Lisa tasapainottaa yrittäjyyden ja palkkatyön tekemällä 90-prosenttista työaikaa.

Liukuva työaika on mahdollistanut hyvän työn, yrittäjyyden ja vapaa-ajan tasapainon. Usein teen maanantaisin ja perjantaisin pitkää työpäivää Geniemillä, jolloin muihin päiviin jää enemmän aikaa perheelle ja muihin töille.

Lisa

Työn monipuolisuus ja pienet tehtävät motivoivat Lisaa

Lisa nauttii työn mahdollistamasta monipuolisuudesta. Hän innostuu siitä, että saa pieniä onnistumisia ja että tehtävät vaihtelevat paljonkin. Hän ei osannut odottaa, että voisi hyödyntää yrittäjänä karttuneita taitoja näinkin monipuolisesti ja on siitä kovin kiitollinen.

Haastavinta Lisalle on ollut ns. ottaa teknologiat haltuun. Hän kokee oppivansa koko ajan uutta ja tiedostaa myös, että paljon on vielä opittavaa. Lisa käyttää säännöllisesti mm. PHP:tä, SASS:ia, Digital Oceania, Kontenaa ja DustPressiä. Tulevaisuudessa Lisa haluaa ymmärtää ja oppia lisää DevOps-puolen työstä. Lisa nauttii kaksisuuntaisten integraatioiden koodaamisesta ja datan pyörittelystä kolmannen osapuolten sovellusten ympärillä. Hän on onnekseen saanut tehdä juuri sitä Geniemillä ja toivoo pääsevänsä tekemään lisää integraatioita myös tulevaisuudessa.

Lisa on kovin tyytyväinen nykyiseen työnkuvaansa, jonka johdosta merkittäviä tulevaisuuden toiveita nykyisen työnkuvan lisäksi ei ole.

Positiivinen työkulttuuri, jossa saa tehdä virheitä

Lisa kuvailee Geniemin työkulttuuria hyvin positiiviseksi. “Meillä on hauskaa, meillä ollaan ylpeitä työstämme ja ihmiset tukevat toisiaan.”, iloitsee Lisa. Lisa arvostaa pieniä asioita: jos esimerkiksi ”sössii” projektin parissa, ratkaisu ja apu löytyvät aina viimeistään tiimipalaverissa, jossa ratkotaan yhdessä haasteita. “Meillä ei syytellä, vaan etsitään ratkaisut.”, Lisa toteaa. Lisa arvostaa myös sitä, että häneen luottavat niin työkaverit kuin työnantajakin. Lisäksi hän luottaa siihen, että kukin hoitaa oman tonttinsa parhaalla mahdollisella tavalla.

Hannu (CTO) ja Tuomas (CEO) ovat hauskoja tyyppejä, jotka ovat luoneet erikoisen  ja hauskan työkulttuurin. Geniem on iso yritys, joka tuntuu pieneltä yritykseltä. Me olemme yhteisö.

Lisa

Lisan mieleenpainuvimpia hetkiä ovat olleet mm. tilanteet, joissa hän on tehnyt virheitä: työkaverit ovat reagoineet virheeseen positiivisella ja “terveellisellä” tavalla. Hän arvostaa kovasti sitä, että tiimi pelaa yhteen ja virheet korjataan yhdessä ja ammattimaisesti.

Geniemillä vedetään yhtä köyttä, vaikka hommat tehdäänkin itsenäisesti.

Lisa

Luitko jo nämä?