10.2.2014

5 syytä miksi ketterässä kehityksessä tuntihinta on parempi kuin kiinteä

Ketterä kehitys nojaa tuntipohjaiseen hinnoitteluun. Kuitenkin iso osa asiakkaistamme haluaisi kiinteän hinnoittelun projektille. Suurin syy tuntuu olevan se, ettei hinta vahingossa "karkaa pilviin". Kiinteä hinnoittelu takaa kyllä sen, mutta ei sitä millaisen ratkaisun kiinteällä hinnalla joutuu mahdollisesti ottamaan.
tuntihinta-kehitys

Inspiroituneena Netgurun blogista päätin kääntää sen suomeksi omilla ajatuksilla höystettynä.  Eli miksi tuntipohjainen hinnoittelu kannattaa:

1. Saat paremman lopputuloksen

Kiinteän hinnan edellytys on kohtuullisen tarkkaan etukäteen speksattu ratkaisu. Muutenhan hinta ei voi olla kiinteä. Tämä tarkoittaa, että tehdään päätöksiä ohjelmistosta huonoimmassa mahdollisessa tilanteessa, etukäteen, ennen kuin edes tiedetään miten ratkaisu parhaiten voisi toimia. Erityisesti uudessa palvelussa mahdollisuus tehdä muutoksia vapaasti projektin kuluessa on ehdoton vaatimus menestyvän palvelun rakentamiselle.

2. Tuntihinta on riskittömämpi

Voisi kuvitella, että kiinteä hinta olisi riskittömämpi, mutta näin itse asiassa ei ole. Tämä johtuu mm. siitä, että:

  • on lähes mahdotonta arvioida isoja kokonaisuuksia oikein. Lue asiaa loistavasti kuvaava esimerkki.
  • kiinteähintainen sopimus koskee koko projektia, joten jos kesken projektin alkaa tuntua, että toimittaja ei ole hommansa tasalla, tiimin vaihtaminen on käytännössä mahdotonta. Ketterässä tuntihintaisessa projektissa sopimus on usein irtisanottavissa heti sprintin päätyttyä ja jatkaa voi uudella tiimillä
  • kiinteähintaiset projektit vaativat monimutkaisemman sopimuksen ja yleensä toimittaja on kokeneempi suojaamaan sopimuksellisesti omia oikeuksiaan kuin ostaja

3. Asiakkaan ja toimittajan tavoitteet ovat yhteiset

Ei ihme, että iso osa IT-projekteista epäonnistuu, sillä kiinteähintaisen projektin kohdalla toimittajan ja asiakkaan tavoitteet ovat täysin päinvastaiset! Asiakas haluaa saada uitettua projektiin mahdollisimman paljon ominaisuuksia kiinteään hintaan ja toimittaja taas maksimoida katteensa kirjaamalla projektille mahdollisimman vähän tunteja. Koska koko projektin määritykset ovat hyvin usein karkealla tasolla, käytetään iso osa ajasta neuvotteluun kuuluuko joku ominaisuus projektiin piiriin ja erityisesti missä laajuudessa. Yritä siinä sitten ajatella projektin parasta.

Joskus käy myös niin, että kiinteähintaisessa sopimuksessa asiakas joutuu hyväksymään halvimman tarjouksen, joka voi olla jopa 35% alle oikeiden kustannusten. Ei ihme, että toimittaja päätyy tappelemaan projektista asiakkaan kanssa muutaman kuukauden jälkeen.

4. Pääset käyntiin nopeammin ja liikut liukkaammin

Kiinteähintainen projekti vaatii tarkat määritykset mikä kuuluu projektiin ja mikä ei, jolloin sopimusvaihe kestää huomattavasti kauemmin. Tuntipohjaiset sopimukset ovat yksinkertaisempia ja riskittömämpiä. Projektin aikana voi tapahtua muutoksia, koska sopimus on joustava.

Oletko koskaan ollut projektissa, jossa kesken projektia todetaan, että nyt tämä tehdään toisin, tai nyt tarvitaankin uusia/erilaisia ominaisuuksia, kun mitä projektin alussa on päätetty? Tuntipohjaisella sopimuksella tämä on läpihuutojuttu. Mutta kiinteähintaisessa aloitetaan raskas muutoksenhallintamenettely.

5. Se on halvempaa

Kiinteähintaisessa toimittajan pitää laskea riskivaraa sopimukseen, kun taas tuntipohjaisesessa maksat ainoastaan tehdystä työstä. Kiinteähintaisen projektin hallinta on myös asiakkaalle kalliimpaa. Ennemmin tai myöhemmin päädytään keskustelemaan, kuuluuko joku ominaisuus scopeen vai ei. Ja kuten aiemmin todettiin, turha luulla, että pystyt suunnittelemaan jokaisen ominaisuuden ennen projektia.

Välivaiheena kiinteähintaisesta tuntihintaiseen voi käyttää ensimmäistä sprinttiä. Koko projektille voi antaa karkean arvion, jotta tiedetään kokoluokka. Tämän jälkeen sovitaan ensimmäinen sprintti kiinteähintaisena, koska sen voi arvioida kohtuullisen tarkkaan ja mahdolliset riskit ovat pienet. Kun tätä kautta rakennetaan luottamusta yhteiseen tekemiseen, joka on ketterän kehityksen tärkein edellytys, voidaan kakkossprintistä eteenpäin käyttää tuntihintaista mallia.